2. kesäkuuta 2011

Hoitopupuja

Huomenta!

Myöhään illalla ja yöllä satoi vettä ihanasti. Mukava oli nukahtaa vesisateen ropinaan, kun puolenyön aikoihin sain raahattua itteni sänkyyn. Sade oikein tuuditteli uneen :) Nythän tuola aurinko paistaa. Eilen asentelemani ulkolämpömittari näyttää nyt yhdeksän aikoihin aamulla vajaata +13 astetta. 

Isäntä on vieläkin nukkumassa jo viidettätoista tuntia... Siitä sen näkee kun tekee aamuvuoroa vähillä yöunilla :) Mie sain mukavat 8tuntia vedellä hirsiä.

Eilen viimeistelin työnantajan luona kanien kopin ja ulkoaitauksen, sisutelin sen kivaksi. Töihin tullessa kävin hakemassa pomon tuttavalta pienen ruskean kanitytön, se on aivan ihana! Rauhallisesti pysyi sylissä ja oli niin kiltti. Nanna kait sen nimeksi tuli, en ihan ole perillä vielä nimiasioista, ei ole ristiäisiä pidetty :) Myöhemmin iltapäivällä käytiin Nannalle kaveriksi hevostilalta musta ja todella pörröinen pupulapsi! Voi herranjestas, suloinen karvapallero osuvasti nimeltään Pörrö. Laitoin ne samaan aikaan uuteen kotiinsa, että helpommin tutustuisivat toisiinsa kun ovat puolueettomalla maaperällä. Kyllähän nuo näyttivät tappeluitta selviävän, tiedä sit mitä ovat yön aikaan touhunneet.. Työpaikan naapurin mustalle kissalle piti yhtenään antaa lähdöt kyttäämästä, apuna toimi virkistävä vesisuihku ;)
Otan kanit sitten kesän jälkeen talvihoitoon meille. Alunperin kieltäydyin kunniasta, mutta Nannaa hakiessani huomasin että ei taida eläintenhoito kasvattajalla olla oikein kuosissaan... Kaneilla oli isohko koirankoppi asuttavana, mutta voi luoja kun sen katon otti sijoiltaan: ainakin 20cm pelkkää paskalietettä täynnä! Ei siis yhtään kuivaa nukkumapaikkaa, ja puhtaat vedet ja ruoat puuttui kokonaan.. Noh, Nanna vaikutti kyllä ihan terveeltä. Joten "uhrauduin" ja tarjosin vastuuntuntoisena ja eläinrakkaana ihmisenä talvikotia, muuten pupulapset olis joutunu kyseiseen paikkaan.

"Lainasin" luvatta Pörrön kuvan työnantajan facebook-profiilista :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti